YRITYS

Laskupää on Nummelassa toimiva täyden palvelun tilitoimisto, joka tuottaa taloushallinnonpalveluita pienille ja keskisuurille yrityksille. Meillä on käytössä Procountor ohjelmisto ja olemme täysin sähköinen tilitoimisto.

Suurin osa asiakkaistamme toimii Uudenmaan alueella, mutta palvelemme asiakkaita läpi Suomen. Palveluihimme kuuluu kuukausittainen kirjanpito, palkanlaskenta sekä talouspäällikköpalvelut.

Tarjoamme kuukausikirjanpidon lisäksi talouspäällikköpalveluita, esimerkiksi budjetointia, sekä taloushallinnon johtamista. Vahvuutenamme on, että meiltä löytyy taloushallinnon osaamisen lisäksi kokemusta liikkeen johtamisesta. Pystymme tarjoamaan näin yrittäjälle sparrausta ja konsultointia myös liikkeen johdollisiin asioihin.

Meidän tehtävänämme on huolehtia, että sinä yrittäjänä tiedät koko ajan missä mennään. Tämän asian varmistamiseksi pidämmekin aina palaverin kuukausikirjanpidon valmistuttua. Tällä varmistamme, että sekä yrittäjä että kirjanpitäjä ovat ajan tasalla yrityksesi toiminnasta ja ymmärtävät mahdollisimman hyvin toisiaan. Näin yrittäjä saa keskittyä täysillä liiketoiminnan kehittämiseen, yrityksen pyörittämiseen ja ainakaan yrityksesi kannattavauus ja kasvu ei jää taloushallinnosta kiinni.

Ota yhteyttä